Tervetuloa Turun puotiin Puistokatu 8. Palvelemme aina kun ovet ovat avoimina sekä ajanvarauksella <3 p. 040 7203581 / Katariina :)

Italialaisporukka köröttelee jälleen meille hommiin

Kuvassa meidän pikkukatuamme jota kylässämme tituleerataan "Uudeksi kaduksi"! Laskeskelimme että uusi katu on ollut ehkä joskus 1600-1700 -luvuilla.

Noniin, pari vuotta tässä menikin sen suurempia remontteja tekemättä mutta nyt olemme jälleen vedossa seuraavaan ehostusrupeamaan. 

Nyt kun katto on korjattu, voidaan siirtyä ylimmän kerroksen kesäkeittiöön ja laittamaan sitä suloiseksi!

Pikkuruinen talomme neljännessä kerroksessa sijaitseva kesäkeittiömme on oikeastaan jaettu kahtia. Ensimmäinen osa sijaitsee aivan kattoterassin vieressä ja toinen samassa kerroksessa mutta tasanteen toisella puolella. Niin tämä porvaristalomme on jaettu tuon komean portaikon avulla kahteen puoliskoon aivan kauttaaltaan. Näin siis myös ylimmässä kerroksessa. Toisessa osassa kesäkyökkiä meillä on vesipisteen lisäksi peräti pieni astianpesukonekin ja nyt olisi tarkoitus saada tämä puoli oikein siistiksi ja sieväksi täksi kesäksi. 

Uusi tiskipöytäkaappi sekä kaunis keraaminen vanhanajan lavuaari tulikin jo hankittua viime kesän lopulla tutulta ranskalaiselta tavarantoimittajaltamme ja siellä se on odotellut pääsyä paikalleen koko talven alakerran "yksiössä", Nyt ei muuta kuin seinät ja katto kuntoon jotta saadaan nätti allaspöytä kannettua sisään (siinä onkin tekemistä, sillä kerroksia jatkuvasti kiertyvällä keskusportaalla tulee aika monta). 

Kun allaspöytä on päässyt sijoilleen, voinkin sitten alkaa leikitellä kaikella pienellä hauskalla tilpehöörillä, kuten provencelaiskoukuilla, pyyhetelineillä, hyllyillä ja sen semmoisilla. Ainiin, hana on hankkimatta! Onneksi otimme kuvan viime kerralla sopivasta hanasta paikallisessa rautakaupassa joten remontti-crew päässee hakemaan sellaisen ihan omin neuvoinensakin. 

Käytiiin Salernesin kuuluisassa kylässä valitsemassa ihanat värikkäät käsinvalmistetut kaakelitkin, vaan unohdettiin sitten tilata ne valmiiksi. Nyt se saattaakin olla jo liian myöhäistä, mutta kyllä Provencesta kauniita kaakeleita löytyy! 

Meille tuttu porukka Italiasta on siis tulossa mitä pikimmin hommiin jotta saavat työn päätökseen ennen meidän saapumistamme kesäksi. Se laitettiin ehdottomaksi takarajaksi! On tulossa kiireinen kesä johon ei mahdu remontin keskellä leireily. 



Tässä näkymää meidän terassilta kaupungintalolle ja Esterel-vuorille. Maisema muuttuu eri vuorokaudenaikoihin ja säätiloissa jatkuvasti ja usein varsin dramaattisestikin, mikä on absoluuttisen lumoavaa säällä kuin säällä!

"Italialaiset" tai "Steves crew" tai "Giulianos crew" ovat hyvin sympaattinen porukka. Ainoa kommelluksia laukaiseva tekijä on välillämme vallitseva kielten Baabel. Puhumme sekaisin italiaa, englantia, ranskaa, romaniaa sekä suomea. Näitä kaikkia yhdistellen, lainaillen ja käsin hosuen siis on tarkoitus nytkin selvitä. Kun kerran näillä eväillä saimme asiat selviksi silloin pari vuotta sitten, niin miksei nytkin!

Pieni pyrähdys on tehtävä kylään jossain vaiheessa opastamaan ja vähän valvomaankin miesten töitä. Alussa olisi paras kyllä olla itse levittämässä suojamuoveja yms. ja siirtämässä huonekalujamme. Harmillisesti kalenterissamme on jo yksi liikematka viikon kuluttua ja liiketuttavan reissu Suomeen heti perään, joten saapa nähdä miten saamme retken Provenceen sovitettua kalentereihimme. Sovitettavahan se nyt vain on...
Äitienpäivä saattaisi onnistua kun on tuo helatorstaikin siinä samassa syssyssä. Mummu jo innostuikin ajankohdasta kun kutsuin mukaan. Vietetään sitten ehkä Provencessa äitienpäivää auringonpaisteessa rautakaupasta toiseen ajellen - ja käydään toki vilkaisemassa sitä potentiaalista uutta (siis vanhaa kuitenkin) taloa josta olemme kiinnostuneet... :) 

 


Tästä voit lähettää meille viestisi :)

Huomio, kommentit hyväksytetään ennen niiden julkaisemista

Takaisin alkuun