Kahdeksan vuotta sitten, kun vietimme ensimmäistä hiihtolomaamme Provencessa, viikon kruunasi upea auringonpaiste. Viikkoon kuului paitahihasillaan terassilla keikkumista ja auringonpolttamia neniä. Hihkuimme ilosta ja onnittelimme itseämme näin mahtavan talvilomapaikan ansiosta. Sen jälkeen kelit ovat olleet rankkasateesta lumimyräkkään ja kaikkea siltä väliltä.
Kun saimme tuon aurinkoisen hiihtolomaviikon, olimme samalla lomalla juuri tulleet sen aikaisen talomme omistajiksi. Nyt vuorostaan, vuonna 2020, olemme vajaa vuosi sitten hankkineet jälleen uuden kotipesän Provenceen ja meillä on edessämme ensimmäinen hiihtolomaviikko tässä uudessa talossamme - ja keliksi luvataan jälleen super-aurinkoista ja peräti 18 astetta! Sehän on parempaa kuin juhannuskelit Suomessa :D
Kerran tosiaan, hiihtolomaviikon päätteeksi, olemme lasketelleet edellisestä Montaurouxin kukkulakylästämme kieli keskellä suuta aamuloskassa alas kesärenkailla kohti lentokenttää. Silläkin lomalla olimme juuri pari päivää ennen yllätyslunta viettäneet pickniciä rantsulla ja nuoret olivat shortseissaan kahlailleet Välimeren rantahietikossa!
Saas nähdä miten nyt kelit osuvat kohdalle. Ainakin lupaavalta näyttää. Ei sen puoleen, en kyllä varmaan koskaan suostu täyssydämisesti valittamaan säästä Etelä-Ranskassa. On Provencessa ja Rivieralla aina kuitenkin kokonaisuudessaan sen verran viehättävää, etteivät kelit paljoa pääse lomaa pilaamaan. Lahjahan se on, että saa täällä aikaansa viettää, ihmispoloinen.
Ohjelmassa on talonhoitoa joka meillä toimii toistaiseksi seuraavan katastrofin välttely -periaatteella. Sinne kohdistetaan toimenpiteet, missä todennäköisimmin seuraavaksi paukkuu.
Nyt on ihan pakko putsata puutarhajätteet pihasta ennen kesän tulipalovaaraa ja uhattua prefektuurin palotarkistuskierrosta, glups. Minulla on kestänyt luvattoman kauan saada näitä kasoja roudattua kaatopaikalle. Aina kun aloitan, tapahtuu jotain mikä on hoidettava ensin. Nyt se on saatettava loppuun. Saan siinä samalla kovasti kaipaamaani liikuntaa! Pihasta irtoaa uskomaton määrä pensas-, rikkaruoho-, oksa- yms. jätettä. Parhaat palat säästän takassa poltettaviksi. Se on suunnattoman tyydyttävää!
Mies kapuaa varmaan parina päivänä ullakolle viimeistelemään ilmalämpöpumppujen asennustyötä. Juu, ei hän ole ammattilainen eikä edes harrastelija näissä hommissa. Viimekesäinen asennusfirma viilasi meitä linssiin ja teki järisyttävän huonoa työtä, jonka seurauksena meille jäi luu käteen. Pakko tehdä itse, ellei halua palkata jälleen jotakuta ulkopuolista riskillä hosumaan laitteiden parissa.
Jätimme suosiolla taistelun taistelematta asennusfirman kanssa huomautettuamme asiasta useaan kertaan ja heidän korjausyritystensä karahtaessa karille kerta toisensa jälkeen - firman omistaja ei hämmästykseksemme oikein näyttänyt edes ymmärtävän että mitään ongelmaa olisi eikä näyttänyt itse viitsivän nähdä vaivaa sen selvittämiseen, miten laitteisto toimii! Ihan toivoton tapaus.
Sisulla mies ryhtyi itse lämpöpumppuhommiin jo kesällä uskomattomassa kuumuudessa. Siellä hän hääräsi paahtavalla ullakollamme. Kohotessaan ekoja kertoja ullakolle, hän taisi kuvitella, että hän vähän vain säätää ja sitten onkin kunnossa laitteisto. No, ei se mennyt niin. Edelleen hommat jatkuvat.
Ennen kuin ennakkoluulot nostavat päätään, täytyy kertoa, ettei tämä tumpelosti toiminut firma ollut edes ranskalainen, vaan aito britti tätä hoiti. Huono homma. Ehkä nyt kuitenkin tällä lomalla koneisto saataneen jälleen lähemmäs toimivaa. Omin voimin siis edelleen. Kalliiksi tuli tämä firma - ja kesä muodostui luonnollisesti hyvin stressaavaksi. (Sittemmin sain kuulla, että muillakin on ollut juuri tämän firman kanssa aivan liikaa ongelmia! Heittivät mokoman pihalle erinäisistä ex-patien suosituksia jakavista FB-ryhmistä lukuisten huonojen kokemusten seurauksena. Meidän tapaukseemme nähden tämä oivallus tuli liian myöhään, mutta säästyypähän jotkut muut tältä, toivon mukaan.)
Seuraava rahareikä ja työmaamme ovatkin sitten 50-vuotta vanhat ikkunaluukut, jotka pian rojahtavat jonkun niskaan kakkoskerroksesta, jollemme pikapikaa uusi niitä. Kuvassa näette myrskyn irroittaman laudan puuttumisen. Osa yhdestä lahosta ikkunaluukusta oli jo rojahtanut alas poissaollessamme. Tämä tapahtui viime viikolla talvimyrskyssä luukkujen paukkuessa. Luukut olivat päässeet irtoamaan kiinnityksistään ja vapaasti sitten loksuneet tuulen ravisteluissa. "Ihailimme" tätä tapahtumaa koti-Suomesta kameroidemme välityksellä.
Pari tarjousta on yläkerran luukkujen uusimisesta jo saatu. Maalaustyö jää minun harteilleni. Sen verran arvokkaaksi firma maalauksen arvioi, että sisulla kyllä vetelen itse tuossa pääsiäisen tai kesäloman aikaan sitten maalipinnat kuntoon. Tosin, viime pääsiäisenä tämän korkealla vuorenrinteellä sijaitsevan talomme peitti Usva-elokuvamainen pilvi eli totaalinen hernerokkasumu monta päivää ja ilmankosteus huiteli myös arvatenkin taivaissa. En tiedä miten maalaushommat mahtaisivat sujua jos nyt osuisi samanmoinen keli.
Onhan se niin kuin äitini tuppaa sanomaan: omistaminen tuo mukanaan murheita. Elämä on, muutenkin. On hyvä tarkkaan miettiä mitä jaksaa oman arjen lisäksi. Onhan sitä tässä kasautunut muutakin taakkaa ihmiselle tietysti, eivätkä jotkin remonttimurheet nyt todellakaan ole pahimmasta päästä. Kuten kaikki ymmärtävät tietysti, Etelä-Ranskassa oleva kiinteistö antaa meille myös aihetta iloon. Emmepä me muuten tätä jaksaisikaan.
Täytyy muistaa jättää ne kaikki - ihan kaikki - murheet tietoisesti murehtimatta aina välillä ja nauttia auringon hoitavista säteistä, Välimeren välkkeestä, ammentaa oliivipuun täydellisestä ihanuudesta ja muistaa elämän lyhyys. Ei sitä murehtimiseen kannata käyttää - vaikka aihetta olisikin :) Aina löytyy aihetta murheeseen ja se ottaa kyllä välillä väkisinkin aikansa. Päätän suunnata katseeni ja ajatukseni ilonaiheisiin nyt kun se on mahdollista, tällä hetkellä juuri tässä.
Korkeimman käteen, kuulkaa ystävät, Korkeimman käteen. Sitten katse itsen ulkopuolelle ja menoksi!
Rakkaudella, Katariina <3
Aurinko nousee aina vain uudestaan. Tässä helmikuinen aamunkoitto Välimeren yllä, vuorilta sitä ihaillen.